Nyt on kevät ja aikaisessa ollaan.

Orvokit ovat jo kukassa ja värit ovat jälleen ihania. Muut kasvavat kovaa vauhtia.

Viikolla 17 saamme taimistoon pääerät puita, pensaita, havuja ja köynnöksiä.


PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAAMISET

Käymme vielä leikkaamassa omenapuita, pensaita ja pensasaitoja. Toinen leikkausaika on syksyllä. Havuja voi leikata heinä-elokuun vaihteessa, kun pihka ei vuoda. Ota yhteyttä ajoissa, jos tarvitset leikkausapua.

Kokemusta löytyy reilun kolmenkymmenen vuoden ajalta. Kerro millaisia puita on leikattavana tai kuinka paljon pensasaitaa tmv sinulla on, niin osaamme suurin piirtein arvioida aikaa. Leikkaamme usein samalla suunnalla olevia kohteita samana päivänä, jos vain mahdollista.

KURSSIT

Pidämme kursseja, esimerkiksi kimppu-, kranssi- tai asetelmakursseja. Voimme myös pitää perennapenkin suunnittelukurssin, josta tulee sinulle pitkäaikainen ilo.

Jos haluat työ-, ystäväporukan tai jonkun yhdistyksen kanssa kursseille, ota yhteyttä. Suunnitellaan yhdessä sinulle sopiva sisältö. Kursseja voidaan järjestää Valkolan kylätalolla tai muussa sopivassa paikassa.

Kesäkeleillä kurssi onnistuu myös taimistolla pienehkölle porukalle.

Ota yhteyttä posti@puskajapensas.fi ja ehdota sopivaa ajankohtaa ja suunnitellaan yhdessä kurssin sisältöä. Alustavilla tiedoilla voimme täsmentää kurssin sisältöä.

KESÄRETKET

Kesäretkiä suunnitteleville taimistomme on valikoimaltaan monipuolinen ja ympäristöltään erilainen matkakohde. Soita ja sovi aika vierailulle. Tarvittaessa voimme perehtyä tiettyihin kasveihin tai aiheeseen normaalia tarkemmin. - Ja kahvitkin saadaan järjestymään.